torstai 22. toukokuuta 2014

Teknologisia innovaatioita ihmettelemässä

Tämä on niitä tekstejä, jotka olisi pitänyt kirjoittaa jo ajat sitten. Vaan toisin kävi. Kuuntele siis historian siipien havinaa, ja palaa mielessäsi tämän vuoden helmikuuhun.

Olen käynyt muutamia kertoja naisverkosto Nice Tuesdayn tapahtumissa tutustumassa Tamperelaiseen IT-toimintaan ja toimijoihin. Yhtenä helmikuisena tiistaina vuorossa oli Clothing+ yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Kankaanpäässä, mutta suunnittelijoita ja muuta projektihenkilöstöä voi tavata myös Tampereen haarakonttorissa.

Esittelijä ja muutama osallistuja
Clothing+ on innovaattori, joka kehittää teknisiä innovaatioita pääosin puettaviin tuotteisiin. He muunmuassa kutovat housuihin älyä sensorien muodossa ja vievät oman tehtaansa kautta älyvaatteita eteenpäin yhdessä muiden alan toimijoiden kanssa. Heidän asiakkainaan emme ole me, vaan esim. sykemittarivalmistajat, urheilullisten älyvaatteiden valmistajat (esim. Adidas) sekä kasvavassa määrin sairaalat ja niiden toimijat. Heidän asiakkaansa kehittelevät ohjelmistot ja hyödyntävät sensorien mittaamaa tietoa kaupallisissa sovelluksissaan. Mutta tekniikka ja sen osaaminen tulevat Suomesta!

Älyhousut, Suomalainen innovaatio läpeensä (ks. Mbodyn verkkosivut)
Meille esiteltiin yrityksen tarinaa, sen visiota ja kehittämiä tuotteita. Kierrossa olivat mm. Mbody housut ja erilaisia sykevöitä. Lisäksi kierrossa oli älypaita (Adidaksen tuote, ks. esim. täältä) ja toisenlainen kotisairaanhoidon apuvälineeksi kehitetty paita. Etenkin sydänsairaiden vanhusten käyttöön oli kehitelty kietaisupaitaa, jonka avulla he voisivat päivittäin mitata tietyt arvot ja paita lähettäisi ne eteenpäin lääkärille. Tarvittaessa arvoihin voitaisiin reagoida ja muutoin jättää tarkkailtava rauhaan.

Hoitava paita, jonka avulla voidaan ottaa tärkeät mittaukset kotona
Tämän sairaanhoidollisen paidan tuotekehityksessä oli törmätty moneen ongelmaan. Urheilijoille sopivat tyköistuvat tuotteet mittaavat aina antureineen oikeasta kohdasta. Normaalikuntoinen tavallinen tallaaja ei välttämättä halua tai voi pukea tiukkaa paitaa päälleen. Etenkin hieman tuhdimmassa kunnossa olevat henkilöt asettavat paidan suunnittelulle haasteita, koska pitää miettiä miten ihokerroksen läpi saadaan sopivia tuloksia ja antureiden asettelukin aina samoihin kohtiin on löysemmässä kuteessa hieman haasteellisempaa. Vaan kaikki tämä oli lopulta saatu ratkottua.

Housun tekniikkaa "raidoissa"
Suurin osa sensoreista kestää pesua täysin normaalisti kankaan tavoin. Tekniikka pienenee ja tarkentuu ja sitä saadaan jo nyt helposti piilotettua. Erilaiset lähetinlaitteet tarvitsevat kuitenkin virtaa, vaikka mittaustoimintaan sisäänrakennetut akut riittäisivätkin. Tästä syystä esim. Adidaksen joukkueurheiluun räätälöity tuote sisältää paidan selkätaskuun upotettavan erillisen yksikön, joka tulee poistaa pesun ajaksi. Mutta tämä pieni yksikkö mahdollistaa sen, että pelaajia voi seurata näytöltä reaaliaikaisesti ja saada tietoa heidän sykkeistään ja nopeuksistaan. Valmentaja voi pelissä vetää hyytymisen merkkejä osoittavan pelaajan sivuun tai katsojat voivat veikata kuka pelaajista kiihdyttää nopeimmin. Maailma on auki, kun tekniikka on näin kehittynyttä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti