tiistai 13. toukokuuta 2014

Barcelonan ihmeet



Nyt on ylitetty 10 000 päivittäistä askelta tavoite monin verroin kun eilen käpsyteltiin Fitbitin mukaan 23 624 askelta, joka on noin 16,09km. Kävimme pikavisiitillämme vahtaamassa päänähtävyydet, kuten Barcelonan potkupalloilijoiden stadionin (Camp Nou), sen kirkon mitä on rakennettu rapia 130 vuotta ja rakennetaan varmaan vielä toinen mokoma (La Sagrada Familia) sekä taskuvarkaiden ja kalliiden terassien mekan (Rambla). Kivaa oli, vaikka sarkastisesti paikat tuohon listasin.


Koska ruoka on tärkeää mainittakoot, että lounaaksi syötiin kolme ruokalajia sisältänyt setti ja päivälliseksi klo:22.00 vain alkuruoka ja jälkkäri. Mies löysi vihdoin sipulikeittoa, mutta täällä komeus oli toteutettu laittamalla siihen kananmuna pohjalle. Hieman hämmentävää, mutta kuulemma ihan hyvää. Sangriaa ja tomaattileipiä testattiin myös.

Ps. Ensimmäisessä kuvassa on ensimmäinen tällä lomalla otettu kuva. Näkymä sisäääntuloterassilta ja naapuri Marien auto Ranskalaisittain hyvässä kunnossa ja nätisti parkattuna. Vietiin Marielle pullaa, kun hän kantaa äidilleni hilloja ja kastelee kukkia väliaikoina. Kauden ekat mansikat on myös maistettu kiitos hänen


edit 13.5: kuvien kokoa muuteltu sopimaan paremmin sivulle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti