tiistai 13. elokuuta 2013

Liikkumaan ympäri Pirkanmaata meikäläisen opastuksella?

On tullut aika julkaista meikäläisen syksyn työkalenteria ohjattujen tuntien osalta. Olet tervetullut mukaan kaikille kahvakuulatunneilleni ja kurssejakin on vielä tiedossa. Esitelläänpä ne siis ensin. 

Tiistaisin aamulla klo:8.00 pääset kahvakuulan varteen Hermiassa. Tule Hermia 5 (CGI) rakennuksen eteen ja nappaa kuula mukaan. Siirrymme tästä metsän siimekseen. Jos taas iltameiningit kiinnostavat voit tulla mukaan samassa paikkaa torstai iltapäivällä heti töiden jälkeen. Molemmat tunnit kestävät 45min. 


Keskustan asukeille ja työläisille kahvakuulailua on tarjolla torstai aamuissa klo:7.45-8.30 Sorsapuiston hiekkakentällä. Kuula mukaan Salhojankadulta (hautuumaan päädyn puolelta) ja rokrok. Tuosta ehtii hienosti suihkuun ja töihin ja päivän kuntoilu on jo hoidettu!

Jos olet opiskelija, pääsee seurastani nauttimaan yhdistyvän yliopistoliikunnan vuoksi myös muiden korkeakoulujen opiskelijat. Atalpan siimeksessä taotaan kahvakuulaa 45min verran kahdesti maanantaisin klo:16.15 ja klo:17.00 alkaen. Opiskelijat ja yliopiston henkilökunta ovat tervetulleita jos Atalpa-maksu on maksettuna. 

Kahvakuulakortilla harrastat hieman halvemmalla ulkona pidettävillä tunneilla.
Atalpalla vedän myös tehokasta kuntopiiriä, intervallitreeni HIIT:iä (30min) ja perään venyttelyt (30min) tiistaisin alkaen klo:16.00. Jos et jaksa kaikkia, tule edes yhteen? Tarkoituskin on ettei kuntopiiriä ja HIIT hommaa voisi vetää perätysten. Sen verran rankaksi olen intervallit suunnitellut.

Kaupallisista keskuksista ura jatkuu Leidillä BodyPump-tuntia ohjastaen perjantaisin klo:15.30. Saattaapa olla, että tuurailen BodyCombattiakin joskus ja tanssillisia tunteja. Syyskausi alkaa Leidillä 2.9. maanantaista. 

Vaikka vielä ei olekaan talvi jatkuvat kahvakuulat pihalla talven läpi
Uutena valloituksena valtaan Lempäälän Ideaparkin KuntoCenterin. Jos jäit miettimään missä sitä Danceholicia pääsisi koittamaan niin täälläpä täällä! Torstaisin klo:18.30 tanssitaan vaihtuvia nykylajeja uusimpien tai muuten vaan parhaimpien biittien tahtiin. Tuolle tunnille pääsee myös kertamaksulla ja 10x kortilla jatkuvan jäsenyyden lisäksi. Vain kulkukortin omaaville on tarjolla Armybattery tuntia tiistai-iltaisin klo:19.30. Käytetään paljon kahvakuulaa ja vaihdellaan aerobisten ja lihaskuntoliikkeiden välillä. Rankka treeni, joka sopii hyvin sekä naisille että miehille. 

1 kommentti:

  1. Olinpas näppärä, mainitsin vain yhden kauden aloituksen :) Kahvakuulat starttaavat tulevalla viikolla (jos haluat osallistua laita kutsua varten viesti osoitteeseen taina@moveme.fi) ja KuntoCenterin syyskausi on jo käynnissä kuluvalla viikolla.

    VastaaPoista