maanantai 27. toukokuuta 2013

Golf kisoissa - elämäni ensimmäisissä

Viime kesän päätteeksi aloitettiin miehen kanssa golffaaminen ja suoritettiin molemmat green card. Alkukesästä olen käynyt hiukan rangella viuhtomassa ja pari kierrosta 9-reikäistä kenttää pelaamassa. Ja sitten suin surmin Ilves golf tapahtumaan. Tavoitteena voittaa itsensä ja mahdollisesti pelata edes yksi väylä hyvin.
Aloitustiimme näkymiä. Aika kaunista!
Tavoite toteutettu, eli viimeinen väylä par-tulokseen. Sitä edeltävät 17 väylää ihan miten sattui. Yleensä ihan kohtalaisilla lähestymislyönneillä ja sitten vimmatusti putaten. Myös toisinpäin homma sujui. Harvemmin sekä lähestyminen että puttailu onnistuivat yhtäaikaisesti, mutteivat toisaalta epäonnistuneetkaan. Kolmella väylällä ähräsin liian monta järvikymppiä tai pomputtelin palloa hiekkaesteessä luovuttamiseen asti. Pallo ylös ja matka jatkuu, eikä peliporukan peli hidastunut.

Tuonne tempaistiin, kukaan ei onnistunut järveen saakka, mutta lähelle :)
Mahtavia maisemia ja mukavia ihmisiä. Hetkittäin sateen ripsettä, mutta silti armottomat rusketusrajat hauiksissa ja poskissa tuulesta ahavoitunut punertava loiste. Oli jännittävää ja kivaa! Ehkä uskallan Pirkanmaan yrittäjien kisaan sittenkin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti