lauantai 28. heinäkuuta 2012

MoveMe kokkaa - Kaalipata

Starttaan uuden "sarjan" nimeltä MoveMe kokkaa. Tarkoituksena on jakaa karuja, maistuvia ja pääosin terveellisiä reseptejä minun arjestani. Kaikki kokkaaminen tapahtuu meillä arjen ehdoilla ja siitä syystä gourmet aterioita on turha odottaa. Ulkonäöstä ja asettelusta puuttuu paljon, mutta ruoka on hyvää ja sitä kokataan riittävästi.

Tänään luvassa kaalipata kesäisessä asussaan, eli ulkona pannulla tai muurikalla kokaten. Tähän pataan ei tule riisiä, porkkanaa taikka muutakaan ylimääräistä. Pelkästään kaalia ja jauhelihaa sekä hieman sipulia.

Ainekset:
1 iso kaali tai pari pienempää
400-500g jauhelihaa
1-2 sipulia
2rkl rypsiöljyä
2 kasvisliemikuutiota
n. 5rkl tummaa siirappia
mausteet (suola, pippuri, chili)
n. 6dl vettä


  1. Pilko kaali ja sipulit pieniksi palasiksi.
  2. Laita sipulit paistumaan öljyssä kultaiseksi ja lisää erissä kaalia. Kaali menee kasaan paistettaessa ja yllättävän isokin kaali mahtuu paistinpannulle kun sitä lisää vähitellen. 
  3. Kun kaikki kaali on lisätty paista vielä kymmenisen minuuttia koko ajan käännellen.
  4. Lisää jauheliha paistokseen ja anna ruskistua.
  5. Lisää kasvisliemikuutiot murustaen ne seokseen ja kaada päälle vettä niin että pannun pohja peittyy.
  6. Anna hautua pannulla kunnes kaali pehmenee, voit lisätä vettä tarpeen mukaan.
  7. Lisää mausteet ja siirappi.
  8. Maista ja kun maku miellyttää tarjoa puolukkahillon kera.

Pilko kaali pieneksi
Aineksia
Kaalit alkavat paistua

Kaali on läpinäkyvää ja jauhelihan voi lisätä
Jauheliha lisätty
Paistunutta jauhelihaa ja kaalia
Valmis!
Chili sopii hillittömän hyvin kaaliruokiin, joten älä säästele sitä. Valitse lihaliemikuutiot suolattomina versioina tai jätä suolan lisääminen välistä. Jos et läträä siirapin kanssa on annos äärimmäisen terveellinen.


  • Yhteensä 1573kcal ja annoksesta riittää kuudelle syöjälle. 
  • Tämä meinaa, että 256kcal per annos
  • Proteiinia 24%, 
  • hiilaria 31% ja
  • rasvaa 45%

2 kommenttia:

  1. Loistava idea MoveMe kokkaa. Kaalipata jää mulla tekemättä, mut ehkä sit joskus jos alkaa kypsennetty kaali maistumaan. Tykkään kyllä raa'asta kaalista, mut tosiaan ilmeisesti lapsuuden traumat kaalikääryleistä saa nyt jo kakoon. Vielä jos innostut (mitä mieltä oot) laskeen annokselle kalorit niin ois ihan mieletöntä!

    VastaaPoista
  2. Tarkoitus oli vaan se unohtui kun yhteys takkuili :) Nyt päivitettynä.

    VastaaPoista