keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Päivän treenit

Aamulla piti tehdä HIIT tai vähintään kevyt aamulenkki, mutta herätyskello soitti juuri väärällä hetkellä unisykliä ja tuntui että rähmä ei irronnut silmistä millään. Päätin antaa armon käydä oikeudesta ja siirryin aamupuuron keittelyyn. Samalla hetkellä puhelimessa helähti tekstiviesti, ja kyseltiin josko pääsisin tuuraamaan illalla Circuit 30min tunnille. Kyllähän se vain passaa, hädässä ohjaajakamu tunnetaan!

Päivä meni palaverissa ja muuten toisessa ihanassa työssäni. Iltapäivällä asuntomme sisustussuunnitelman tehnyt suunnittelija muistutti, että on tulossa suunnittelemaan kodistamme otettavia kuvia. Olin unohtanut homman ihan täysin, ja päälle puski kylmä hiki kun mietin missä hävityksen kauhistuksen kunnossa kämppä ainakin minun työhuoneeni osalta on. Onneksi tarkoitus oli vain suunnitella, ei vielä valokuvata.

Kuva lainassa täältä
Suunnittelijan käynnin jälkeen GoGolle tuntia tuuraamaan ja samalla ajatuksena jatkaa aamulla väliin jäänyt HIIT perään. Tuumasta toimeen ja ihanien asiakkaiden kanssa circuit läpi. Perään gymbossiin uudet ajastukset ja seuraava kolmen liikkeen patteri kolme kertaa läpi. Liikettä aina 2min putkeen (pieniä kiroilutaukoja oli, kun viimeisissä seteissä ei enää ihan irronnut...) ja väliin 45sekuntia suorituspaikan vaihtamiseen ja hengittämiseen.




  • Curve- juoksumatolla juoksua 
  • Etuheilautus 16kg kahvakuulalla (viimeisessä setissä oli pakko vaihtaa 12kg kuulaan...)
  • Laajalla kaarella vatsarutistukset pallon päällä. Alussa jalat auki ja mahdollisimman pitkä kaari käsien kanssa taakse, lopussa polvet yhteen, kyynärpää polville ja mahdollisimman tiukka rutistus leuka rinnassa

Kuva lainassa täältä
Ja kuulkaa on tehokas treeni vaikka kestoa on vain noin 25min! Suosittelen, mutta aineenvaihdunnallisen vaikutuksen hyödyn maksimoimiseksi parempi suorittaa tämä aamusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti