keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Ohjaajapalaverissa juonimassa uusia kuvioita

Tänään oli yliopistoliikunnan ohjaajapalaveri. Suunniteltiin tulevaa lukuvuotta ja käytiin läpi asiakaskyselyn tuloksia. Kahvakuulakurssille taitaa olla jatkossakin tarvetta ja minut saattaa tavata kuntosaliohjauksia tekemästä. Asiakaskysely on tehty ennen "minun aikaani", joten sen tuloksissa ei suoraan minua koskevia juttuja tällä kertaa ollut.

Atalpan upea uusi ja tilava monitoimisali, kuva lainassa täältä
Hienoin osuus oli silti se, kun funtsattiin miten saataisiin nekin opiskelijat liikkeelle, jotka eivät ikipäivänä tule kuntosalille tai jumppaan omaehtoisesti. Tuli mieleen omat yliopistoajat ja samantyyppiset mietinnät Opiskelijoiden Liikuntaliiton hallituksessa. Hankalaa pohdinnasta tekee se, että sitä pohtivat liikunnalliset ihmiset. On hirmu hankalaa eläytyä toisen ääripään rooliin.



Oletan että lukijakuntani on suhteellisen aktiivista porukkaa, mutta haluaisin kuulla mikä saa teidät liikkumaan ja olemaan aktiivisia? Muistatteko hetkeä jolloin aktiivinen liikuntaharrastuksenne on alkanut vai onko arjen aktiivisuus saatu jo äidinmaidosta? Kertokaa myös jos joku asia on ollut liikkuvuutenne esteenä nyt tai aiemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti