lauantai 18. helmikuuta 2012

Debytointi kahvakuulaohjaajana sisätiloissa kuntokeskuksessa

Jännittää ja vähän ahdistaa... Tuntuu että minuutit menevät liian hitaasti ja liian nopeasti. Vuokko on ihanan iloinen, kupliva jopa. Vuokko on tällä kertaa minun pikaperehdyttäjäni. Vääntelee kanssani namiskoja ja ihmettelee mikrofonia. Minä en pidä mikeistä, pääni on väärän kokoinen tai muotoinen, ehkä molempia. Ehkäpä viimein harjoittelen, mutta en vielä tällä kerralla.

On edessä ensimmäinen kahvakuulaohjaukseni sisätiloissa, kuntokeskuksen leivissä. Uusi tilanne saa aikaan aina pienen jännityksen, mutta onneksi tunnille saapuu ekakertalaisia kahvakuulaa kokeilemaan. Koitan sopia, että voidaan kärsiä ensikertalaisuuden paineista yhdessä.

Kuva lainattu GoGon nettisivuilta
Tuntuu, että tunti menee hyvin. Puolituntia on äärimmäisen lyhyt aika, mutta itsellä ainakin hiki virtaa ja juttu lentää. Yksi nainen käy sanomassa puolituntisen jälkeen, että aika oli liian lyhyt. Paniikissa kysyn, eikö hän ehtinyt saada treeniä ollenkaan? Nainen naurahtaa ja sanoo, että oli niin kivaa että olisi hyvin voinut toisen mokoman vielä tehdä vaikka tässäkin oli treeniä jo kovasti. Huh! Olen siis ainakin yhden ihmisen saanut voitettua puolelleni ja se tuntuu hyvälle.

Minulla on nyt vakitunti GoGo:lla perjantaisin klo:16.30 Cityn toimipisteessä. Olette tervetulleet testaamaan seuraani tuolloin ja mahdollisilla sijaistunneilla jatkossa.

2 kommenttia: