maanantai 1. elokuuta 2011

Frisbeegolf - lajikokeilu

Ihanaiset ystävämme järjestivät kaveripiirin kokoontumisajot, joissa yhtenä ohjelmanumerona oli käydä heittämässä Hattulan Frisbeegolf rata. Tasoltaan rata on B2 (mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan), eli ilmeisesti keskitasoa.

Kirjanpito voi alkaa, tutustutaan rataan 
Jaa että tuonne mäen päälle pitäisi kiekko kiskaista? Ja itse perässä... hmm...
Pelit aloitettiin käymällä nopeasti läpi pari eri otetta kaveripiirin kokeneempien heittäjien opastuksella. Kiekkoja voi heittää rystyltä ja kämmenpuolelta. Toisin kuin aiemmin frisbeeta heittäessä, oli tarkoitus puristaa käsi nyrkkiin, eikä jättää sormia suoraksi kiekon alle. Totesin kierroksen aikana, että ainakin itsellä heitot joissa en jäänyt käden asentoa enempää hinkkaamaan ja heittolinjoja pohtimaan menivät parhaiten. Silti uskon, että tekniikkaa kannattaisi hioa, jotta voisi lajissa kehittyä. Ekakertalaisena suurin osa heitoista löytyi jokatapauksessa puusta ja pöpeliköstä... menivät ne kuinka hyvin tahansa.

Tästä mun pitäis sitten heittää, kunhan edellinen pääsee pois edestä pöpeliköstä :)
Myöhemmin todettiin, että voi heittää myös "rolleri"-heittoja, joissa kiekko heitetään pystyssä pyörien esim. esteen ylitse. Tähän on olemassa erillisiä kiekkoja, jotka pyörimisen jälkeen vielä leijailevat jonkun matkaa. En usko ennenkuin näen, koska mistä se kiekko voisi tietää koska rollaaminen lakkaa ja on aika leijailla ;) Ehkäpä MoveMe selvittää asiaa myöhemmin paremmin, seuratkaa blogia silmät tarkkoina!

Älä laita kättä siis niin, että sormet on suorina ja etusormi kiekon reunalla...
...vaan purista kiekko "nyrkkiin" ja jätä peukalo kiekon päälle
Kämmenheitossa pari sormea jää työttömäksi, peukalo laitetaan edelleen kiekon päälle
Ja ne kaksi työllistyvää sormea suoriksi tai koukkuun kiekon alle
Meillä oli erinäisiä kiekkoja, ja minulla oli "mid-range" ja "putt & approach" kiekot. Muutaman heiton heitin myös reilusti vasemmalle kaartavalla driverilla. Kiekoissa oli mystisiä numerointeja, jotka kertoivat mm. kiekon kaartamisesta oikeaan tai vasempaan heiton eri vaiheissa. En pystynyt keskittymään noihinkaan merkintöihin. Jokaisen kerran kun yritin hyödyntää kaarto-ominaisuutta kiekot menivät täysin suoraan ja päinvastoin. Kiekkoja on eri painoisia. Itselle tuntui siltä, että painavammalla onnistuin paremmin, mutta silti mieli teki heittää kevyemmillä kiekoilla pitkiä heittoja.

Yksi maalikori ja taustalla pari muuta väylää
Kokoontumisajojen isännän taidonnäyte
Pelin säännöt ovat varsin yksinkertaiset. Heitetään kiekkoja aloituspaikalta koriin ja pyritään käyttämään tähän mahdollisimman vähän heittoja. Jokaiselle väylälle on määritelty par-tulos, mutta ainakin minulla jokainen väylä vähintään tuplasi par tuloksen. Perinteisessä golffissa palloa lyödään sieltä minne se jäi, ja mailaa vaihdetaan maaston ja etäisyyden mukaan. Frisbeegolffissa vaihdetaan heittovälinettä ja heitetään juuri sieltä pusikosta minne kiekko on viimeksi leijaillut. Kamerassani on siis satoja kuvia, joissa kukin seurueestamme kykkii missäkin puskassa.

Tästä lähti voittajamme hieno avausheitto muistaakseni kymmenennellä väylällä
Kiva laji! Aion jumbosijani kirkastaa kullaksi vuodessa parissa :) Tai no, voitinhan minä naisten sarjan, kun olin ainut nainen :D

***
Lisätiedot seuraavien linkkien kautta:
Hattulan frosbeegolf areenan esittely ja tiedot http://frisbeegolfradat.fi/rata/hattula
Frisbeegolfista yleistä tietoa: http://frisbeegolfradat.fi/faq
Suomen frisbeeliitto: http://frisbeeliitto.com/
Suomen ainut verkkokauppa, joka keskittyy frisbee kauppaan: http://www.discmania.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti