tiistai 19. heinäkuuta 2011

Sukeltajan reisitreeni

Se on Suomessa ollut jo pitkään sellainen kesä että iltauinnit ja päiväpulikoinnit onnistuu. Ei tarvitse märkäpukua, vaikka välillä sitä on vilukissan ikävä :) Mies toi kaupungissa käydessään mukanaan mökille eilen räpylät. Tuli sieltä snorkkelit ja maskitkin, mutta räpylät me päädyttiin pelkällään jalkaan pukemaan. Ja sitten polskimaan.

Räpylät kuivamassa
Parhaiten räpylöillä kulkee kun muistaa taittaa polvista mahdollisimman vähän. Eli käyttää koko jalkaa potkussa lantiosta lähtien. Näin pääsee kovaa ja tehokkaasti sekä uskomattoman hapottavasti reisien kannalta eteenpäin :) Vedeltiin ees taas poijulle ja takaisin, sukelleltiin ja fiilisteltiin. Tuli ikävä Thaimaaseen.

Ilman maskia helpointa oli uida selällään. Vaikka eteneminen oli nopeaa, niin hapotus pakotti pitämään taukoja. Tein alle parinkymmenen minuutin kahvakuulatreenin, joten annoin käsien pääosin levätä. Aivan kuten sukeltajan kuuluukin. Vain räpylöillä uidaan kun ollaan pinnan alla. Välillä silti kokeilin kroolata ja uida delfiinin tavoin jalat yhdessä, lisäksi toki perhosuintia viriteltiin. Vaan ei se luonnistu, kun ei ole kunnon opettajaa. Mistäköhän moisen löytäisi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti